Saska Saarikoski

Saska Saarikoski

Saska Saarikoski (s. 1963) on toiminut Helsingin Sanomien toimittajana vuodesta 1998 lähtien. Sitä ennen hän oli päätoimittajana Ylioppilaslehdessä 1988–1989 ja Ydin-lehdessä 1990–1995 sekä toimittajana Suomen Kuvalehdessä 1995–1998. Helsingin Sanomain Säätiö myönsi vuonna 2011 Saarikoskelle stipendin opiskeluun Reuters Institute for the Study of Journalismissa. Vuonna 2014 hän sai Bonnierin Vuoden journalisti -palkinnon. Samana vuonna hän sai myös Svenska folkskolans vännerin myöntämän Brobyggarprisetin (Sillanrakentajapalkinto) Päivä på svenska -tapahtuman ideoinnista. Saarikosken kirjoittama lastenkirja Meidän isä on hammaspeikko (2013) oli Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana.

Poikkeustilassa – koronapäiväkirja

Muisto ajalta, jota emme olisi halunneet kokea ja jota emme tule koskaan unohtamaan.



Kun poikkeustila julistettiin 16. maaliskuuta, Suomi aloitti matkan tuntemattomaan. Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski alkoi silloin pitää HS.fi:ssä Poikkeustilassa-nimistä päivittäin ilmestyvää palstaa, jossa hän seurasi koronakriisin eri puolia. Sen lisäksi hän osti suuren mustan vihon, johon hän alkoi tehdä omia päiväkirjamerkintöjään. Vihkoon kertyi huomioita hänen oman perheensä arjesta, tarinoita tavatuista ihmisistä ja pohdiskelua siitä, mitä tämä kaikki merkitsee.

Tähän kirjaan on koottu sekä Saarikosken kirjoitukset HS.fi:ssä että hänen omat päiväkirjamerkintänsä. Kirjassa esiintyvät koronakevään hahmot Huolettomasta Hunsvotista masentuneeseen pornokauppiaaseen ja vihaisista seiskakymppisistä päiväkirjan pitäjän äitiin, joka tietää kaiken sarjamurhaajista. Mukana on myös monta asiantuntijaa, jotka tuntuvat olevan koronasta keskenään kovin eri mieltä. Välillä päiväkirjan pitäjä huolissaan myös omasta tilanteestaan: ”Alkuiltapäivästä minulla on usein sellainen olo kuin en olisi ollenkaan sairas, ja sehän voi olla merkki oireettomasta koronasta.”

HS-tilaajahinta 19,00 €  (norm.25,00 €)
25,00 €
Saatavuus:
heti

Lauri Markkanen - läheltä ja kaukaa

Kuvaus suuresta (213 senttiä) suomalaisesta urheilijasta maailman huipulla.



Koripalloilija Lauri Markkanen toteutti jokaisen koripalloilijan unelman. Hän sai sopimuksen tarunhohtoiseen NBA-koripallosarjaan ja nousi heti ensimmäisellä kaudella joukkueensa ehkä tärkeimmäksi pelaajaksi. Kauden jälkeen Markkanen valittiin NBA:n tulokaspelaajien aloitusviisikkoon, mikä on uskomaton saavutus nuorelta mieheltä Jyväskylästä.

Toimittaja Saska Saarikoski seurasi Markkasen ensimmäistä kautta läheltä ja haastatteli häntä monta kertaa. Näin syntyi kuvaus suuresta (213 senttiä) suomalaisesta urheilijasta maailman huipulla. Samalla Saarikoski kertoo NBA:sta, jossa pelaavat maailman parhaat koripalloilijat, mutta jossa ainakin yhtä tärkeää ovat viihde ja bisnes.

HS-tilaajahinta 22,50 €  (norm.30,00 €)
30,00 €
Saatavuus:
heti

Trump – Yhdysvaltain presidentti

Trump – Yhdysvaltain presidentti on uusi, korjattu ja täydennetty laitos Saarikoskien aiemmasta Trump-kirjasta.



Ole tappaja, isä opetti pientä poikaansa. Donald Trumpista kasvoi raivoisan voitonhaluinen ihminen, joka on menestynyt rakentajana, bisnesmiehenä, playboyna, tv-ohjelman tähtenä ja lopulta myös poliitikkona. Ja nyt hän on Yhdysvaltain presidentti.

Kirjassa Helsingin Sanomien toimittajat ja Yhdysvaltain tuntijat Laura Saarikoski ja Saska Saarikoski kertovat Donald Trumpin elämäntarinan ja selittävät Trump-ilmiön taustat suomalaisille lukijoille. Mikä selittää Trumpin käytöksen? Miten on mahdollista, että hän voitti vaalit? Mikä oli median rooli? Mitä hänen menestyksensä kertoo Yhdysvalloista? Ja millainen presidentti Donald Trumpista Trumpista tulee?

Trump – Yhdysvaltain presidentti on uusi, korjattu ja täydennetty laitos Saarikoskien aiemmasta Trump-kirjasta. Siinä on noin kolmasosa uutta tekstiä, ja kirja kattaa Trumpin elämäntarinan lisäksi koko kampanjan aina vaalivoittoon asti. Siksi kirjalla on nyt uusi nimi ja myös uusi kansi.

- Vertahyytävää luettavaa, Pirkko Saisio.

HS-tilaajahinta 22,00 €  (norm.29,00 €)
29,00 €
Saatavuus:
heti
Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
60,00 €

Toimitusehdot

Asiakaspalvelumme vastaa kernaasti kaikkiin tuotetta tai tilausta koskeviin kysymyksiisi. Ennen yhteydenottoa, ota esille tilausnumerosi, jonka löydät tilausvahvistuksesta.

1. Tilausvahvistus

Tilaukselle lähetämme sähköpostitse tilausvahvistuksen, joka sisältää seuraavat tiedot:

  • tilausnumeron
  • tilauksen sisällön
  • tuotenumerot
  • tuotteiden hinnat
  • alennukset ja kupongit
  • arvonlisäveroerittelyt sekä
  • kokonaishinnan

Tilausvahvistus/kuitti lähetetään asiakkaalle myös postitse tuotteiden toimituksen yhteydessä. Säästä tilausvahvistus, jotta voit tarkistaa tilauksen sisällön. Ota tilausvahvistus esille mikäli otat yhteyttä Asiakaspalveluumme.

2. Maksutapa

Tilauksen voit maksaa joko pankkien verkkomaksulla, Klarna-laskulla, Paypalillä tai luottokortilla. Kaikki HS Kauppaissa käytettävät maksutavat ovat ehdottoman suojattuja ja turvallisia käyttää.

Paytrail Oyj (Paytrail) on Finanssivalvonnan valvonnan alainen maksulaitos ja toimii HS Kauppain maksupalveluntarjoajana yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Maksu toteutetaan Paytrailin maksupalvelussaan tukemilla tai tuottamilla maksutavoilla, jotka HS Kauppa on ottanut Paytrailin palvelun kautta käyttöönsä. Paytrail Oyj toimii maksupalveluntarjoajana seuraavien maksutapojen osalta:

  • Nordea
  • Osuupankki
  • Handelsbanken
  • Ålandsbanken
  • Danske Bank
  • Aktia
  • Nooa Säästöpankki
  • POP Pankki
  • Säästöpankki
  • S-Pankki
  • Tapiola Pankki
  • Mastercard Credit
  • Mastercard Debit
  • Visa Credit
  • Visa Debit
  • Visa Electron
  • Diners Club

Pankin verkkopalvelussa vastaanottajana näkyy Paytrail Oyj. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Saamme tiedon onnistuneesta maksusta välittömästi. Maksu tilitetään edelleen HS Kauppa:lle.

Maksupalvelun tarjoaja:

    Paytrail Oyj,
    2122839-7
    Innova 2
    Lutakonaukio 7
    40100 JYVÄSKYLÄ
    Finland
    asiakaspalvelu@paytrail.com
    Puh. +358 207 181830 (ark 8-19)

    3. Toimitustapa

    Tilausten toimitusaika on pääsääntöisesti 1-3 arkipäivää. Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan tuotteen esittelysivulla.

    4. Kuljetukset

    Mikäli tuote on vioittunut tai kadonnut kuljetuksen aikana, vastaaja on HS Kauppa. Ota välittömästi yhteyttä Asiakaspalveluumme, jos saat viallisen tai väärän tuotteen. Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta.

    5. Palautusehdot

    Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, joka lasketaan alkamaan tuotteen vastaanottamisesta. Poikkeuksena 15.11-24.12 välinen joulun aika, jolloin palautusoikeus on voimassa 15.1 asti.

    Palautusoikeus ei koske elintarvikkeita, lahjakortteja tai muita palvelutuotteita, uima- ja alusasuja, lehtiä, koruja tai kosmetiikkaa.

    Palautettavan tuotteen on oltava jälleenmyyntikelpoinen eli se on lähetettävä hyvin pakattuna, hyvässä kunnossa ja alkuperäisessä laatikossaan ja/tai pakkauksessaan.

    Jos haluat palauttaa tuotteen, otathan ensin yhteyttä Asiakaspalveluun ja tarkista palautusoikeutesi - näin säästät aikaa ja vältyt turhilta visiiteiltä postitoimipisteessäsi. Asiakaspalvelusta saat tarkat ohjeet asiakaspalautuksen tekemiselle.

    13.6.2014 voimaan tulleen kuluttajansuojalain muutoksen mukaan paketin noutamatta jättäminen ei ole enää palauttamista. Noutamattomista paketeista veloitettu summa on 19,90 eur. Summa vastaa toimituksen, käsittelyn ja palautuksen todellisia kustannuksia. Painavien tai tilavuudeltaan suurien lähetysten yhteydessä veloitetaan lisäksi kulut voimassa olevien kuljetusmaksujen mukaisesti.

    Teemme kaikista noutamattomista paketeista automaattisen rahanpalautuksen, josta vähennämme suoraan tuon summan. Näin mikäli haluat välttää automaattisen veloituksen, tulee sinun aina noutaa paketti ja tehdä siitä virallinen asiakaspalautus.

    Peruuttamisen vaikutukset

    HS Kauppa vastaa peruutettavien tuotteiden palauttamisesta johtuvista toimituskuluista edellyttäen, että Asiakas on käyttänyt HS Kauppain määrittelemää palautustapaa.

    Alkuperäisestä tilauksesta maksettuja toimituskuluja ei kuitenkaan palauteta, hyvitämme ainoastaan palautettujen tuotteiden hinnan. Myös jos teet palautuksen tai osapalautuksen tilaukseen, jossa olet ollut oikeutettu ilmaiseen toimitukseen, vähennämme alkuperäisen tilauksen toimitustavan toimituskulut palautettavasta summasta.

    Jos tilauksesi mukana on tullut maksuton tilaajalahja ja kampanjan ehdot eivät tuotteiden palauttamisen jälkeen enää täyty, tulee sinun palauttaa myös tilaajalahja mikäli tilauksen loppusumma jää alle tilauslahjaan oikeuttavan summan. Muussa tapauksessa vähennämme tilaajalahjan kaupan ostoskorissa ja tuotesivulla näkyvällä arvolla rahanpalautuksen yhteydessä.

    Mikäli palautat tuotteita tilauksesta, jossa on tietyllä summalla ostettaessa saanut alennuksen ja palautuksen jälkeen summa jää alle alennukseen oikeuttavasta summasta, menetetään tällöin alennus ja se vähennetään palautuneista tuotteista.

    Mikäli tilaus tai tuote palautetaan 14 päivän palautusajan jälkeen, lähetämme paketin takaisin postiennakolla ja veloitamme käsittely- ja postiennakkokulut palautuksesta ja uudelleenlähetyksestä 19,90 eur + 5,00 eur = 24,90 eur. Mikäli pakettia ei silloinkaan lunasteta, siirtyy palautuneen lähetyksen omistusoikeus kauppiaalle.

    Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

    6. Takuu

    Kaikilla tuotteilla on 12 kuukauden valmistus- ja materiaalitakuu. Mikäli takuu on pidempi kuin 12 kuukautta, on asiasta mainittu tuotesivun infokentässä. Kuitti toimii takuutodistuksena.

    Erimielisyydet

    Erimielisyydet ratkotaan yhteistyössä kuluttajaviranomaisten kanssa.