Heikki Aittokoski

Heikki Aittokoski

Heikki Aittokoski (s. 1970) on Helsingin Sanomien toimittaja sekä moninkertaisesti palkittu journalisti ja kirjailija. Hän on työskennellyt 1990-luvulta lähtien Helsingin Sanomien reportterina, kirjeenvaihtajana ja ulkomaantoimituksen esimiehenä. Vuonna 2017 hän sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon pitkäjänteisestä journalistisesta työstä. Vuonna 2016 hänen teoksensa Kuolemantanssi - askeleita nationalismin Euroopassa valittiin Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Theodor Aue -kulttuuripalkinnon Aittokoski sai vuonna 2015. Palkinto annetaan toiminnasta, joka lujittaa eurooppalaista ajattelua saksankielisen kulttuurin kautta. Vuonna 2014 Aittokoski sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon sekä Lauri Jäntin säätiön kunniamaininnan tietokirjastaan Narrien laiva - matka pieleen menneessä maailmassa (2013). Samana vuonna Aittokoski oli ehdolla myös Bonnierin Vuoden journalisti -palkinnon saajaksi.

Onnellisten saari. Matka täydelliseen yhteiskuntaan.

Kirja ihmisen ikuisesta tavoitteesta, pyrkimyksestä olla onnellinen.


Onnellisten saari on kirja ihmisen ikuisesta tavoitteesta, pyrkimyksestä olla onnellinen. Palkittu tietokirjailija ja ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski on matkustanut vuoden ajan ympäri maailmaa – viidessä maanosassa – ja tutkinut, kuinka eri yhteiskunnissa on onnistuttu parantamaan ihmisten elämää.

Onko onnellisuutta ilman vaurautta? Voidaanko Utopia rakentaa Walt Disneyn opein? Onko Afrikalla toivoa päästä onnen tikapuille? Voiko bruttokansanonnea mitata?

Tärkeänä osana kirjassa on vuosi 2020. Aittokoski seuraa koronaviruksen runtelemaa Suomea. Kriisi punnitsee, kuinka maailman onnellisin maa selviää kovimmasta rauhan ajan koettelemuksestaan.

Onnellisten saari jatkaa suomalaisen reportaasikirjallisuuden pitkää perinnettä. Aittokoski piirtää kuvan maailmasta, jossa ihmisen osa on jatkuvasti kohentunut, vaikka ihmiskunnalla on ratkottavanaan valtavia ongelmia. Kirjaa varten Aittokoski on matkustanut seitsemässä maassa. Nämä maat ovat: Britannia, Bhutan, Yhdysvallat, Costa Rica, Botswana, Tanska ja Suomi.

Onnellisten saari on Narrien laiva -trilogian päätösosa. Ensimmäinen osa,Narrien laiva, ilmestyi vuonna 2013 ja käsitteli globaaleja ongelmia. Kirja sai Lauri Jäntin säätiön kunniamaininnan. Toinen osa, Kuolemantanssi, ilmestyi vuonna 2016. Kirjan aiheena oli Euroopan nouseva nationalismi, ja se oli Tieto-Finlandia -ehdokkaana. Onnellisten saaressa Aittokoski siirtää katseensa ongelmista ratkaisuihin ja hahmottaa tietä onnelliseen tulevaisuuteen.

HS-tilaajahinta 28,00 €  (norm.34,00 €)
34,00 €
Saatavuus:
heti

Kuolemantanssi - askeleita nationalismin Euroopassa

Kuolemantanssi on kirja Euroopan väkevimmästä poliittisesta voimasta, nationalismista.



Kuolemantanssi on kirja Euroopan väkevimmästä poliittisesta voimasta, nationalismista. Palkittu tietokirjailija ja ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski matkustaa ympäri Eurooppaa – Balkanilta Pohjolaan, Atlantilta Venäjälle – ja hakee vastauksia polttaviin kysymyksiin. Mistä kansallismielisyys kumpuaa? Kuinka suuriksi nationalistiset voimat voivat kasvaa? Mitä pakolaiskriisi kertoo maanosasta? Mitä Suomelle tapahtui? Hajoaako Eurooppa erimielisyyksiinsä?

Kuolemantanssi jatkaa suomalaisen reportaasikirjallisuuden pitkää perinnettä. Aittokoski piirtää kuvan Euroopasta, joka vaikeana murrosaikana ottaa askeleita vaaralliseen suuntaan. Kirjaa varten hän on matkustanut seuraavissa maissa: Ranska, Kreikka, Makedonia, Bosnia, Kroatia, Hollanti, Belgia, Saksa, Espanja, Britannia, Unkari, Puola, Itävalta, Italia, Venäjä, Viro, Ruotsi, Suomi.

2017 Heikki Aittokoski sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon pitkäjänteisestä journalistisesta työskentelystään. Sanomalehtijournalismin lisäksi palkintoperusteluissa viitataan myös Kuolemantanssi-kirjaan: ”Kuvatessaan meneillään olevaa kamppailua Euroopan suunnasta Heikki Aittokoski kysyy, mitä ovat kansakunnat ja kenelle ne kuuluvat. Selityksiä ei aina löydy, mutta Aittokoski sitoo nykytapahtumat historiaan ja avaa lukijalle näkymän erilaisten ilmiöiden syviin juonteisiin.” Kuolemantanssi valittiin myös vuoden 2016 Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

HS-tilaajahinta 22,00 €  (norm.29,00 €)
29,00 €
Saatavuus:
heti

Narrien laiva, nid.

Pehmeäkantinen painos Heikki Aittokosken syksyllä 2013 ilmestyneestä menestyskirjasta.



Narrien laiva on Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen pitkäaikaisen esimiehen, Heikki Aittokosken syväluotaus maailmasta. Kirjassaan hän hakee vastauksia suuriin kysymyksiin, jotka vuosien varrella ovat jääneet kaihertamaan uutistyössä. Hän tarkastelee muun muassa sotaa Somaliassa, köyhyyttä Nicaraguassa, riistoa Bangladeshissä, ökyrikkaiden taideharrastuksia Lontoossa ja korruptiota Ukrainassa.

Narrien laiva lähtee kuitenkin liikkeelle Saksasta, jossa muuan Sebastian Brant julkaisi vuonna 1494 teoksen nimeltään Das Narren Schyff. Myöhäiskeskiajan menestysteoksessa Brant ruoti pieleen mennyttä maailmaa. Sorto oli voimissaan, ahneus kukoisti, köyhälistö kärsi. Aittokoski purjehtii omalla Narrien laivallaan nykyajassa mutta Brantin hengessä: Määränpäätä ollaan vailla / suunta puuttuu aika lailla / levotonna päivin öin / järjen ääni kaikuu tuskin töin.

Heikki Aittokoski on Helsingin Sanomien pitkän linjan ulkomaantoimittaja. Hän on työskennellyt 1990-luvulta lähtien reportterina, kirjeenvaihtajana ja ulkomaantoimituksen esimiehenä. Aittokoski on moninkertaisesti palkittu journalisti ja kirjailija. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon hän sai vuonna 2017. Hänen tuorein kirjansa Kuolemantanssi valittiin vuoden 2016 Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Theodor-Aue-kulttuuripalkinnon Aittokoski sai vuonna 2015, Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon vuonna 2014 sekä Lauri Jäntin kunniamaininnan tietokirjastaan Narrien laiva vuonna 2013.

Teos on pehmeäkantinen painos syksyllä 2013 ilmestyneestä menestysteoksesta.

HS-tilaajahinta 15,00 €  (norm.22,00 €)
22,00 €
Saatavuus:
heti

Narrien laiva

Helsingin Sanomien pitkäaikaisen ulkomaantoimittajan syväluotaus suuriin kysymyksiin, jotka vuosien varrella ovat jääneet kaihertamaan uutistyössä.



Narrien laiva on Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen pitkäaikaisen esimiehen, Heikki Aittokosken syväluotaus maailmasta. Kirjassaan hän hakee vastauksia suuriin kysymyksiin, jotka vuosien varrella ovat jääneet kaihertamaan uutistyössä. Hän tarkastelee muun muassa sotaa Somaliassa, köyhyyttä Nicaraguassa, riistoa Bangladeshissä, ökyrikkaiden taideharrastuksia Lontoossa ja korruptiota Ukrainassa.

Narrien laiva lähtee kuitenkin liikkeelle Saksasta, jossa muuan Sebastian Brant julkaisi vuonna 1494 teoksen nimeltään Das Narren Schyff. Myöhäiskeskiajan menestysteoksessa Brant ruoti pieleen mennyttä maailmaa. Sorto oli voimissaan, ahneus kukoisti, köyhälistö kärsi. Aittokoski purjehtii omalla Narrien laivallaan nykyajassa mutta Brantin hengessä. Aittokoski on moninkertaisesti palkittu journalisti ja kirjailija. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon hän sai vuonna 2017. Hänen tuorein kirjansa Kuolemantanssi valittiin vuoden 2016 Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Theodor-Aue-kulttuuripalkinnon Aittokoski sai vuonna 2015, Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon vuonna 2014 sekä Lauri Jäntin kunniamaininnan tietokirjastaan Narrien laiva vuonna 2013.

HS-tilaajahinta 20,00 €  (norm.29,00 €)
29,00 €
Saatavuus:
heti
Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
60,00 €

Toimitusehdot

Asiakaspalvelumme vastaa kernaasti kaikkiin tuotetta tai tilausta koskeviin kysymyksiisi. Ennen yhteydenottoa, ota esille tilausnumerosi, jonka löydät tilausvahvistuksesta.

1. Tilausvahvistus

Tilaukselle lähetämme sähköpostitse tilausvahvistuksen, joka sisältää seuraavat tiedot:

  • tilausnumeron
  • tilauksen sisällön
  • tuotenumerot
  • tuotteiden hinnat
  • alennukset ja kupongit
  • arvonlisäveroerittelyt sekä
  • kokonaishinnan

Tilausvahvistus/kuitti lähetetään asiakkaalle myös postitse tuotteiden toimituksen yhteydessä. Säästä tilausvahvistus, jotta voit tarkistaa tilauksen sisällön. Ota tilausvahvistus esille mikäli otat yhteyttä Asiakaspalveluumme.

2. Maksutapa

Tilauksen voit maksaa joko pankkien verkkomaksulla, Klarna-laskulla, Paypalillä tai luottokortilla. Kaikki HS Kauppaissa käytettävät maksutavat ovat ehdottoman suojattuja ja turvallisia käyttää.

Paytrail Oyj (Paytrail) on Finanssivalvonnan valvonnan alainen maksulaitos ja toimii HS Kauppain maksupalveluntarjoajana yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Maksu toteutetaan Paytrailin maksupalvelussaan tukemilla tai tuottamilla maksutavoilla, jotka HS Kauppa on ottanut Paytrailin palvelun kautta käyttöönsä. Paytrail Oyj toimii maksupalveluntarjoajana seuraavien maksutapojen osalta:

  • Nordea
  • Osuupankki
  • Handelsbanken
  • Ålandsbanken
  • Danske Bank
  • Aktia
  • Nooa Säästöpankki
  • POP Pankki
  • Säästöpankki
  • S-Pankki
  • Tapiola Pankki
  • Mastercard Credit
  • Mastercard Debit
  • Visa Credit
  • Visa Debit
  • Visa Electron
  • Diners Club

Pankin verkkopalvelussa vastaanottajana näkyy Paytrail Oyj. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Saamme tiedon onnistuneesta maksusta välittömästi. Maksu tilitetään edelleen HS Kauppa:lle.

Maksupalvelun tarjoaja:

    Paytrail Oyj,
    2122839-7
    Innova 2
    Lutakonaukio 7
    40100 JYVÄSKYLÄ
    Finland
    asiakaspalvelu@paytrail.com
    Puh. +358 207 181830 (ark 8-19)

    3. Toimitustapa

    Tilausten toimitusaika on pääsääntöisesti 1-3 arkipäivää. Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan tuotteen esittelysivulla.

    4. Kuljetukset

    Mikäli tuote on vioittunut tai kadonnut kuljetuksen aikana, vastaaja on HS Kauppa. Ota välittömästi yhteyttä Asiakaspalveluumme, jos saat viallisen tai väärän tuotteen. Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta.

    5. Palautusehdot

    Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, joka lasketaan alkamaan tuotteen vastaanottamisesta. Poikkeuksena 15.11-24.12 välinen joulun aika, jolloin palautusoikeus on voimassa 15.1 asti.

    Palautusoikeus ei koske elintarvikkeita, lahjakortteja tai muita palvelutuotteita, uima- ja alusasuja, lehtiä, koruja tai kosmetiikkaa.

    Palautettavan tuotteen on oltava jälleenmyyntikelpoinen eli se on lähetettävä hyvin pakattuna, hyvässä kunnossa ja alkuperäisessä laatikossaan ja/tai pakkauksessaan.

    Jos haluat palauttaa tuotteen, otathan ensin yhteyttä Asiakaspalveluun ja tarkista palautusoikeutesi - näin säästät aikaa ja vältyt turhilta visiiteiltä postitoimipisteessäsi. Asiakaspalvelusta saat tarkat ohjeet asiakaspalautuksen tekemiselle.

    13.6.2014 voimaan tulleen kuluttajansuojalain muutoksen mukaan paketin noutamatta jättäminen ei ole enää palauttamista. Noutamattomista paketeista veloitettu summa on 19,90 eur. Summa vastaa toimituksen, käsittelyn ja palautuksen todellisia kustannuksia. Painavien tai tilavuudeltaan suurien lähetysten yhteydessä veloitetaan lisäksi kulut voimassa olevien kuljetusmaksujen mukaisesti.

    Teemme kaikista noutamattomista paketeista automaattisen rahanpalautuksen, josta vähennämme suoraan tuon summan. Näin mikäli haluat välttää automaattisen veloituksen, tulee sinun aina noutaa paketti ja tehdä siitä virallinen asiakaspalautus.

    Peruuttamisen vaikutukset

    HS Kauppa vastaa peruutettavien tuotteiden palauttamisesta johtuvista toimituskuluista edellyttäen, että Asiakas on käyttänyt HS Kauppain määrittelemää palautustapaa.

    Alkuperäisestä tilauksesta maksettuja toimituskuluja ei kuitenkaan palauteta, hyvitämme ainoastaan palautettujen tuotteiden hinnan. Myös jos teet palautuksen tai osapalautuksen tilaukseen, jossa olet ollut oikeutettu ilmaiseen toimitukseen, vähennämme alkuperäisen tilauksen toimitustavan toimituskulut palautettavasta summasta.

    Jos tilauksesi mukana on tullut maksuton tilaajalahja ja kampanjan ehdot eivät tuotteiden palauttamisen jälkeen enää täyty, tulee sinun palauttaa myös tilaajalahja mikäli tilauksen loppusumma jää alle tilauslahjaan oikeuttavan summan. Muussa tapauksessa vähennämme tilaajalahjan kaupan ostoskorissa ja tuotesivulla näkyvällä arvolla rahanpalautuksen yhteydessä.

    Mikäli palautat tuotteita tilauksesta, jossa on tietyllä summalla ostettaessa saanut alennuksen ja palautuksen jälkeen summa jää alle alennukseen oikeuttavasta summasta, menetetään tällöin alennus ja se vähennetään palautuneista tuotteista.

    Mikäli tilaus tai tuote palautetaan 14 päivän palautusajan jälkeen, lähetämme paketin takaisin postiennakolla ja veloitamme käsittely- ja postiennakkokulut palautuksesta ja uudelleenlähetyksestä 19,90 eur + 5,00 eur = 24,90 eur. Mikäli pakettia ei silloinkaan lunasteta, siirtyy palautuneen lähetyksen omistusoikeus kauppiaalle.

    Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

    6. Takuu

    Kaikilla tuotteilla on 12 kuukauden valmistus- ja materiaalitakuu. Mikäli takuu on pidempi kuin 12 kuukautta, on asiasta mainittu tuotesivun infokentässä. Kuitti toimii takuutodistuksena.

    Erimielisyydet

    Erimielisyydet ratkotaan yhteistyössä kuluttajaviranomaisten kanssa.