HS.fi | Kuukausiliite | Nyt | TV-Ohjelmat | IS.fi | Älypää
Sami Sillanpää (s. 1974) on Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa ulkomaantoimittajana ja ulkomaantoimituksen esimiehenä. Hän toimi Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana Kiinassa vuosina 2003–2008 ja Etelä-Afrikassa vuonna 2015. Hänen edellinen tietokirjansa Kiinalainen rakkaustarina sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2014.
Kirja kertoo nykyelämästä ja historiasta Kongojoella.
Kongo on tarunhohtoinen joki, joka virtaa läpi Afrikan sydänmaiden valtavan viidakon.
Miljoonille ihmisille Kongojoki on elämänlähde ja ainoa kulkuyhteys ulkomaailmaan. Kongo on läpi historiansa ollut sekä keskellä Afrikkaa että keskellä maailmaa - mutta harvoin kongolaisten itsensä hyödyksi.
Eurooppalaiset valloittajat sortivat ja orjuuttivat kongolaisia. Joelta on ryöstetty ihmisiä, kumia ja mineraaleja muun maailman käyttöön.
Kongon varsilla työskenteli yli sata vuota sitten myös paljon suomalaisia seikkailijoita. Monet olivat konemestareita jokilaivoilla Belgian sortohallinnon palveluksessa.
Toimittaja Sami Sillanpää matkusti kongolaisen ystävänsä Victorin kanssa pienillä jokilaivoilla ja kanooteilla Kongojoen yläjuoksulta alas 2000 kilometrin päähän pääkaupunki Kinshasaan.
Kirja kertoo nykyelämästä ja historiasta Kongojoella. Äänen saavat viimein joen varrella elävät kongolaiset, jotka kertovat elämästään, unelmistaan ja heille rakkaasta joesta.
Sami Sillanpää on Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja, joka on toiminut aiemmin mm. ulkomaantoimittajana, ulkomaantoimituksen esimiehenä sekä kirjeenvaihtajana Kiinassa ja Afrikassa. Hänen edellinen tietokirjansa Kiinalainen rakkaustarina sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
Vielä 0 € ilmaiseen toimitukseen!
Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!
Asiakaspalvelumme vastaa kernaasti kaikkiin tuotetta tai tilausta koskeviin kysymyksiisi. Ennen yhteydenottoa, ota esille tilausnumerosi, jonka löydät tilausvahvistuksesta.
Tilaukselle lähetämme sähköpostitse tilausvahvistuksen, joka sisältää seuraavat tiedot:
Tilausvahvistus/kuitti lähetetään asiakkaalle myös postitse tuotteiden toimituksen yhteydessä. Säästä tilausvahvistus, jotta voit tarkistaa tilauksen sisällön. Ota tilausvahvistus esille mikäli otat yhteyttä Asiakaspalveluumme.
Tilauksen voit maksaa joko pankkien verkkomaksulla, Klarna-laskulla, Paypalillä tai luottokortilla. Kaikki HS Kauppaissa käytettävät maksutavat ovat ehdottoman suojattuja ja turvallisia käyttää.
Paytrail Oyj (Paytrail) on Finanssivalvonnan valvonnan alainen maksulaitos ja toimii HS Kauppain maksupalveluntarjoajana yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Maksu toteutetaan Paytrailin maksupalvelussaan tukemilla tai tuottamilla maksutavoilla, jotka HS Kauppa on ottanut Paytrailin palvelun kautta käyttöönsä. Paytrail Oyj toimii maksupalveluntarjoajana seuraavien maksutapojen osalta:
Pankin verkkopalvelussa vastaanottajana näkyy Paytrail Oyj. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Saamme tiedon onnistuneesta maksusta välittömästi. Maksu tilitetään edelleen HS Kauppa:lle.
Paytrail Oyj,
2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 JYVÄSKYLÄ
Finland
asiakaspalvelu@paytrail.com
Puh. +358 207 181830 (ark 8-19)
Tilausten toimitusaika on pääsääntöisesti 1-3 arkipäivää. Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan tuotteen esittelysivulla.
Mikäli tuote on vioittunut tai kadonnut kuljetuksen aikana, vastaaja on HS Kauppa. Ota välittömästi yhteyttä Asiakaspalveluumme, jos saat viallisen tai väärän tuotteen. Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta.
Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, joka lasketaan alkamaan tuotteen vastaanottamisesta. Poikkeuksena 15.11-24.12 välinen joulun aika, jolloin palautusoikeus on voimassa 15.1 asti.
Palautusoikeus ei koske elintarvikkeita, lahjakortteja tai muita palvelutuotteita, uima- ja alusasuja, lehtiä, koruja tai kosmetiikkaa.
Palautettavan tuotteen on oltava jälleenmyyntikelpoinen eli se on lähetettävä hyvin pakattuna, hyvässä kunnossa ja alkuperäisessä laatikossaan ja/tai pakkauksessaan.
Jos haluat palauttaa tuotteen, otathan ensin yhteyttä Asiakaspalveluun ja tarkista palautusoikeutesi - näin säästät aikaa ja vältyt turhilta visiiteiltä postitoimipisteessäsi. Asiakaspalvelusta saat tarkat ohjeet asiakaspalautuksen tekemiselle.
13.6.2014 voimaan tulleen kuluttajansuojalain muutoksen mukaan paketin noutamatta jättäminen ei ole enää palauttamista. Noutamattomista paketeista veloitettu summa on 19,90 eur. Summa vastaa toimituksen, käsittelyn ja palautuksen todellisia kustannuksia. Painavien tai tilavuudeltaan suurien lähetysten yhteydessä veloitetaan lisäksi kulut voimassa olevien kuljetusmaksujen mukaisesti.
Teemme kaikista noutamattomista paketeista automaattisen rahanpalautuksen, josta vähennämme suoraan tuon summan. Näin mikäli haluat välttää automaattisen veloituksen, tulee sinun aina noutaa paketti ja tehdä siitä virallinen asiakaspalautus.
HS Kauppa vastaa peruutettavien tuotteiden palauttamisesta johtuvista toimituskuluista edellyttäen, että Asiakas on käyttänyt HS Kauppain määrittelemää palautustapaa.
Alkuperäisestä tilauksesta maksettuja toimituskuluja ei kuitenkaan palauteta, hyvitämme ainoastaan palautettujen tuotteiden hinnan. Myös jos teet palautuksen tai osapalautuksen tilaukseen, jossa olet ollut oikeutettu ilmaiseen toimitukseen, vähennämme alkuperäisen tilauksen toimitustavan toimituskulut palautettavasta summasta.
Jos tilauksesi mukana on tullut maksuton tilaajalahja ja kampanjan ehdot eivät tuotteiden palauttamisen jälkeen enää täyty, tulee sinun palauttaa myös tilaajalahja mikäli tilauksen loppusumma jää alle tilauslahjaan oikeuttavan summan. Muussa tapauksessa vähennämme tilaajalahjan kaupan ostoskorissa ja tuotesivulla näkyvällä arvolla rahanpalautuksen yhteydessä.
Mikäli palautat tuotteita tilauksesta, jossa on tietyllä summalla ostettaessa saanut alennuksen ja palautuksen jälkeen summa jää alle alennukseen oikeuttavasta summasta, menetetään tällöin alennus ja se vähennetään palautuneista tuotteista.
Mikäli tilaus tai tuote palautetaan 14 päivän palautusajan jälkeen, lähetämme paketin takaisin postiennakolla ja veloitamme käsittely- ja postiennakkokulut palautuksesta ja uudelleenlähetyksestä 19,90 eur + 5,00 eur = 24,90 eur. Mikäli pakettia ei silloinkaan lunasteta, siirtyy palautuneen lähetyksen omistusoikeus kauppiaalle.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Kaikilla tuotteilla on 12 kuukauden valmistus- ja materiaalitakuu. Mikäli takuu on pidempi kuin 12 kuukautta, on asiasta mainittu tuotesivun infokentässä. Kuitti toimii takuutodistuksena.
Erimielisyydet ratkotaan yhteistyössä kuluttajaviranomaisten kanssa.