Suomi Euroopan hulluna vuonna 1989

Suomi Euroopan hulluna vuonna 1989

HS-tilaajahinta 20,00 €  (norm.29,00 €)
29,00 €
Saatavuus:
heti
Toimitusaika:
1–2 arkipäivää

Vuosi 1989 muistetaan Euroopan hulluna vuotena, jonka aikana rautaesirippu repesi. Kokenut politiikantoimittaja Unto Hämäläinen kertoo, mitä silloin tapahtui Suomessa.



Vuosi 1989 muistetaan Euroopan hulluna vuotena, jonka aikana rautaesirippu repesi. Mutta mitä tapahtui silloin Suomessa? Ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen pohdittiin ihan vakavissaan, että yya-sopimus voitaisiin joskus purkaa. Muutamat hurjapäät, kuten Paavo Lipponen, väittivät, että Suomesta voisi jonain päivänä tulla Euroopan yhteisön EY:n jäsen. Talous kasvoi kohisten, ja suomalaiset villiintyivät kuluttamaan. Elettiin kuin viimeistä päivää: rahaa sai pankista, jos vain kehtasi ottaa vastaan. Suomalaiset matkustivat vuonna 1989 laivan ensimmäisessä luokassa, mutta eivät tienneet, että laivan nimi oli Titanic.

Unto Hämäläisen kirja Suomi Euroopan hulluna vuonna 1989 kertoo, miltä meno näytti nuoren toimittajan silmin. Hämäläinen seurasi vuoden tapahtumia aitiopaikalta Helsingin Sanomien politiikan toimituksesta.

  • Kirjailija: Unto Hämäläinen
  • ISBN: 978-952-5557-58-9
  • Kirjastoluokka: 92.74
  • Ulkoasu: sidottu
  • Sivumäärä: 109 s.

Saman tuoteryhmän muita tuotteita

Miksi linnut heräävät niin aikaisin aamulla?

Miksi linnut heräävät niin aikaisin aamulla?

Lasten kiperiä kysymyksiä professoreille ja muille asiantuntijoille.



Lapset ovat esittäneet vuosien ajan professoreille ja muille viisaille kiperiä kysymyksiä Helsingin Sanomien tiedesivuilla. Supersuositun palstan kysymyksistä ilmestyi vuonna 2015 kirja Ovatko kaikki esineet olleet joskus märkiä? ja vuonna 2018 jatko-osa Tietääkö karhu, että se on karhu?

Uudessa kirjassa Miksi linnut heräävät niin aikaisin aamulla? saadaan vastaus muun muassa näihin kysymyksiin: Miksi joulukuusi ei pissi vaikka se juo? Missä on väärä kurkku? Voiko unissaan aivastaa? Miten haisunäätä kestää omaa hajuaan? Miksi porot eivät sano mitään? Miksi tauluissa on niin paljon alastomia ihmisiä?

HS-tilaajahinta 18,00 €  (norm.25,00 €)
25,00 €
Ovatko kaikki esineet olleet joskus märkiä? ja Tietääkö karhu, että se on karhu? -kirjapaketti

Ovatko kaikki esineet olleet joskus märkiä? ja Tietääkö karhu, että se on karhu? -kirjapaketti

Huippusuositut Ovatko kaikki esineet olleet joskus märkiä? ja Tietääkö karhu, että se on karhu? nyt pakettihintaan.


Professorit, tutkijat ja muut asiantuntijat vastaavat lasten esittämiin vaikeisiin kysymyksiin. Miksi mummo ei nuku talviunta? Miksi kirosanoja on, jos niitä ei saa käyttää? Oliko dinosauruksilla hikka? Oliko maailman ensimmäinen päivä maanantai? Miten tähdet pysyvät taivaalla? Eläisikö ihminen vain vadelmilla?

Lapset esittävät niin vaikeita kysymyksiä, että vastaajiksi tarvitaan professoreita, tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Kiperiä kysymyksiä ja viisaita vastauksia on koottu kahteen kirjaan, jotka perustuvat Helsingin Sanomien suosittuun Lasten tiedekysymykset -palstaan. UNICEF on myöntänyt palstalle Lapsen oikeuksien vaikuttaja 2018 -tunnustuksen. Kirjat ovat toimittaneet Tuomas Kaseva, Touko Kauppinen ja Juha Merimaa.

HS-tilaajahinta 20,00 €  (norm.38,00 €)
38,00 €
Kasvisruokatorstai

Kasvisruokatorstai

Helsingin Sanomien herkullisimmat kasvisruokareseptit yksissä kansissa.


Kasvisruuassa yhdistyy monta hyvää asiaa kuten ekologisuus, taloudellisuus ja terveellisyys. Tärkeintä ruuassa on kuitenkin maku. Kasvisruokatorstai-kirja sisältää Helsingin Sanomien herkullisimmat kasvisruokareseptit, jotka ovat jo tuhansien HS-lukijoiden testaamia.

Kirjasta löydät maitotuotteita ja kananmunaa sisältäviä kasvisruokia mutta myös täysin vegaanisia ohjeita. Samoihin makuihin ei tarvitse jämähtää, sillä nämä kasvisruuat vievät sinut matkoille kaikkialle maailmaan: Pohjoismaista eri puolille Eurooppaa ja Aasiaa, Intiaan, Meksikoon ja Yhdysvaltoihin.

HS-tilaajahinta 22,00 €  (norm.28,00 €)
28,00 €
Ruokatorstain uudet jouluherkut

Ruokatorstain uudet jouluherkut

Kirjan reseptit tuovat vaihtelua ja uusia makuja perinteiseen juhlaan.



Ruokatorstain uudet jouluherkut esittelee noin sata joulureseptiä, jotka tuovat vaihtelua ja uusia makuja keskitalven perinteiseen juhlaan. Kirjassa joulutunnelmointi alkaa pikkujouluista, jatkuu leivonnaisten valmistamisella ja huipentuu aaton ateriaan, jolloin herkutellaan esimerkiksi paahdetulla myskikurpitsalla ja portviinissä hautuneella karitsalla.

Mukana ovat vinkit myös uudenvuodenjuhlien tarjoiluun sekä joulun ruokahävikin vähentämiseen. Kirjan reseptit ovat moneen kertaan testattuja, sillä ne ovat ilmestyneet aiemmin Helsingin Sanomissa.

HS-tilaajahinta 24,00 €  (norm.30,00 €)
30,00 €
Ostoskorisi on tyhjä. Jatka ostoksia tästä." Lisää tuotteita koriin ja siirry lopuksi uudelleen kassalle.

Vielä 0 ilmaiseen toimitukseen!

Onneksi olkoon! Ostoskorisi arvo ylittää ilmaisen toimituksen rajan!

0 €
60,00 €

Toimitusehdot

Asiakaspalvelumme vastaa kernaasti kaikkiin tuotetta tai tilausta koskeviin kysymyksiisi. Ennen yhteydenottoa, ota esille tilausnumerosi, jonka löydät tilausvahvistuksesta.

1. Tilausvahvistus

Tilaukselle lähetämme sähköpostitse tilausvahvistuksen, joka sisältää seuraavat tiedot:

  • tilausnumeron
  • tilauksen sisällön
  • tuotenumerot
  • tuotteiden hinnat
  • alennukset ja kupongit
  • arvonlisäveroerittelyt sekä
  • kokonaishinnan

Tilausvahvistus/kuitti lähetetään asiakkaalle myös postitse tuotteiden toimituksen yhteydessä. Säästä tilausvahvistus, jotta voit tarkistaa tilauksen sisällön. Ota tilausvahvistus esille mikäli otat yhteyttä Asiakaspalveluumme.

2. Maksutapa

Tilauksen voit maksaa joko pankkien verkkomaksulla, Klarna-laskulla, Paypalillä tai luottokortilla. Kaikki HS Kauppaissa käytettävät maksutavat ovat ehdottoman suojattuja ja turvallisia käyttää.

Paytrail Oyj (Paytrail) on Finanssivalvonnan valvonnan alainen maksulaitos ja toimii HS Kauppain maksupalveluntarjoajana yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Maksu toteutetaan Paytrailin maksupalvelussaan tukemilla tai tuottamilla maksutavoilla, jotka HS Kauppa on ottanut Paytrailin palvelun kautta käyttöönsä. Paytrail Oyj toimii maksupalveluntarjoajana seuraavien maksutapojen osalta:

  • Nordea
  • Osuupankki
  • Handelsbanken
  • Ålandsbanken
  • Danske Bank
  • Aktia
  • Nooa Säästöpankki
  • POP Pankki
  • Säästöpankki
  • S-Pankki
  • Tapiola Pankki
  • Mastercard Credit
  • Mastercard Debit
  • Visa Credit
  • Visa Debit
  • Visa Electron
  • Diners Club

Pankin verkkopalvelussa vastaanottajana näkyy Paytrail Oyj. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Saamme tiedon onnistuneesta maksusta välittömästi. Maksu tilitetään edelleen HS Kauppa:lle.

Maksupalvelun tarjoaja:

    Paytrail Oyj,
    2122839-7
    Innova 2
    Lutakonaukio 7
    40100 JYVÄSKYLÄ
    Finland
    asiakaspalvelu@paytrail.com
    Puh. +358 207 181830 (ark 8-19)

    3. Toimitustapa

    Tilausten toimitusaika on pääsääntöisesti 1-3 arkipäivää. Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan tuotteen esittelysivulla.

    4. Kuljetukset

    Mikäli tuote on vioittunut tai kadonnut kuljetuksen aikana, vastaaja on HS Kauppa. Ota välittömästi yhteyttä Asiakaspalveluumme, jos saat viallisen tai väärän tuotteen. Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta.

    5. Palautusehdot

    Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, joka lasketaan alkamaan tuotteen vastaanottamisesta. Poikkeuksena 15.11-24.12 välinen joulun aika, jolloin palautusoikeus on voimassa 15.1 asti.

    Palautusoikeus ei koske elintarvikkeita, lahjakortteja tai muita palvelutuotteita, uima- ja alusasuja, lehtiä, koruja tai kosmetiikkaa.

    Palautettavan tuotteen on oltava jälleenmyyntikelpoinen eli se on lähetettävä hyvin pakattuna, hyvässä kunnossa ja alkuperäisessä laatikossaan ja/tai pakkauksessaan.

    Jos haluat palauttaa tuotteen, otathan ensin yhteyttä Asiakaspalveluun ja tarkista palautusoikeutesi - näin säästät aikaa ja vältyt turhilta visiiteiltä postitoimipisteessäsi. Asiakaspalvelusta saat tarkat ohjeet asiakaspalautuksen tekemiselle.

    13.6.2014 voimaan tulleen kuluttajansuojalain muutoksen mukaan paketin noutamatta jättäminen ei ole enää palauttamista. Noutamattomista paketeista veloitettu summa on 19,90 eur. Summa vastaa toimituksen, käsittelyn ja palautuksen todellisia kustannuksia. Painavien tai tilavuudeltaan suurien lähetysten yhteydessä veloitetaan lisäksi kulut voimassa olevien kuljetusmaksujen mukaisesti.

    Teemme kaikista noutamattomista paketeista automaattisen rahanpalautuksen, josta vähennämme suoraan tuon summan. Näin mikäli haluat välttää automaattisen veloituksen, tulee sinun aina noutaa paketti ja tehdä siitä virallinen asiakaspalautus.

    Peruuttamisen vaikutukset

    HS Kauppa vastaa peruutettavien tuotteiden palauttamisesta johtuvista toimituskuluista edellyttäen, että Asiakas on käyttänyt HS Kauppain määrittelemää palautustapaa.

    Alkuperäisestä tilauksesta maksettuja toimituskuluja ei kuitenkaan palauteta, hyvitämme ainoastaan palautettujen tuotteiden hinnan. Myös jos teet palautuksen tai osapalautuksen tilaukseen, jossa olet ollut oikeutettu ilmaiseen toimitukseen, vähennämme alkuperäisen tilauksen toimitustavan toimituskulut palautettavasta summasta.

    Jos tilauksesi mukana on tullut maksuton tilaajalahja ja kampanjan ehdot eivät tuotteiden palauttamisen jälkeen enää täyty, tulee sinun palauttaa myös tilaajalahja mikäli tilauksen loppusumma jää alle tilauslahjaan oikeuttavan summan. Muussa tapauksessa vähennämme tilaajalahjan kaupan ostoskorissa ja tuotesivulla näkyvällä arvolla rahanpalautuksen yhteydessä.

    Mikäli palautat tuotteita tilauksesta, jossa on tietyllä summalla ostettaessa saanut alennuksen ja palautuksen jälkeen summa jää alle alennukseen oikeuttavasta summasta, menetetään tällöin alennus ja se vähennetään palautuneista tuotteista.

    Mikäli tilaus tai tuote palautetaan 14 päivän palautusajan jälkeen, lähetämme paketin takaisin postiennakolla ja veloitamme käsittely- ja postiennakkokulut palautuksesta ja uudelleenlähetyksestä 19,90 eur + 5,00 eur = 24,90 eur. Mikäli pakettia ei silloinkaan lunasteta, siirtyy palautuneen lähetyksen omistusoikeus kauppiaalle.

    Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

    6. Takuu

    Kaikilla tuotteilla on 12 kuukauden valmistus- ja materiaalitakuu. Mikäli takuu on pidempi kuin 12 kuukautta, on asiasta mainittu tuotesivun infokentässä. Kuitti toimii takuutodistuksena.

    Erimielisyydet

    Erimielisyydet ratkotaan yhteistyössä kuluttajaviranomaisten kanssa.